Etusivu/Meillä tapahtuu/Ajankohtaista/Suomen euroviisut raikuvat tähtisolistien esittämänä Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa tiistaina 29.11.
25.11.2022

Suomen euroviisut raikuvat tähtisolistien esittämänä Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa tiistaina 29.11.

Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa ti 29.11. klo 19 Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen johdattavat kuulijat suomalaisten euroviisujen salojen pariin Lappeenranta-salissa. Orkesteria johtaa ja sovituksista vastaa kapellimestari Antti Rissanen.

Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa ti 29.11. klo 19 Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen johdattavat kuulijat suomalaisten euroviisujen salojen pariin Lappeenranta-salissa. Orkesteria johtaa ja sovituksista vastaa kapellimestari Antti Rissanen.

Laura Voutilainen on kultaa myynyt ja Iskelmä-Finlandialla palkittu musiikin moniammattilainen

Voutilainen_Laura_kuvaVille_Juurikkala.jpg

Laura Voutilainen on musiikin moniammattilainen, jonka tarina alkoi vuonna 1993 singlejulkaisulla Muuttanut oot maailmain. Sitä seurasi hitti Kerran. Vuonna 1994 julkaistu ensimmäinen albumi Laura Voutilainen on myynyt jo yli 135 000 kpl.

Voutilaisen toinen albumi Kaksi karttaa julkaistiin elokuussa 1996, ja levy sai tuplaplatinaa saman vuoden marraskuussa. Kaksi ensimmäistä albumia toivat Lauralle arvostetun Emma-palkinnon vuonna 1994 ja 1996. Albumit Etelän yössä vuodelta 1998 ja Puolet sun auringosta vuonna 2001 ovat edeltäjiensä tapaan ylittäneet kultalevyrajan.

Voutilainen on tuottanut useita konsertti- ja show-kiertueita. Hän on esiintynyt lukuisissa teatteri tuotannoissa ja äänenä monissa piirroselokuvissa.

Euroviisuvoitto Suomen karsinnassa vuonna 2002 toi Voutilaiselle hitin Addicted to you. Euroviisufanien maailmanlaajuinen klubi äänesti hänen kappaleensa ykköseksi ja Voutilaisen parhaimmaksi esiintyjäksi. Viisumania-show hurmasi vuonna 2007 Silja Europalla kuukauden ajan. Viisuista ei päästy vielä eroon, sillä Laura Voutilainen kutsuttiin taas euroviisukarsintoihin, jossa hän sijoittui neljänneksi. Albumi Kosketa mua julkaistiin keväällä 2007 ja se ponkaisi listojen kärkeen pysyen siellä useita viikkoja. Levy valittiin kuukauden levyksi ja se myi kultaa.

Voutilainen sai huikean tunnustuksen heinäkuussa 2010, kun hänelle myönnettiin Iskelmä-Finlandia -palkinto. Suosikkiartisti kulkee edelleen omia polkujaan – hän etsii jatkuvasti uusia haasteita ja uutta yleisöä seuraten unelmaansa.

Mikael Konttinen on vakiinnuttanut paikkansa Suomen iskelmän tähtitaivaalla

Konttinen_Mikael_MagnumLiveKuvapankki.jpg

Itsenäisyyspäivän Linnan juhlat, Suomen Euroviisufinaali, useita tv-esiintymisiä ja juontajan rooleja isoissa projekteissa, albumeja, tv-sarjan Toisenlaiset frendit -tunnari ja satoja keikkoja. Näistä on rakennettu Mikael Konttisen tähtihetket. Lisää merkintöjä tälle liikennelentäjäksi valmistuneelle laulaja-muusikko-juontajalle on tulossa roppakaupalla.

Monitaituri muistetaan myös tv-ohjelmasarjasta Mikaelin naiset, jossa taitavana pianistina tunnettu Konttinen säesti Suomen kirkkaimpia naisartisteja, ja näitä esiintymisiä on nähty myös eri tapahtumissa.

Mikael Konttinen on vakiinnuttanut paikkansa Suomen iskelmän tähtitaivaalla. Lavoilla raikuu perinteinen tanssimusiikki ja konserteissa taittuu myös niin suomalainen kuin ulkomainen bilemusiikki.

Konttinen on julkaissut kolme omaa albumia: Tuntematon tie, Ota kiinni ja Hurmaavia aamuja. Uusimmat singlet ovat Luottaa saan ja Juokse kovempaa (Universal Music 2014), ja ne löytyvät tammikuussa julkaistulta, uusimmalta Hurmaavia aamuja -levyltä. Loppuvuodesta 2015 julkaistu duetto Vierekkäin on Konttisen ja TVOF-voittaja Siru Airistolan yhdessä kirjoittama ja säveltämä special-single (MagnumLive). Vuoden 2022 starttasi uusi single, Sieluton

Kapellimestari Antti Rissanen on suomalaisen big band -musiikin suurhahmo

Rissanen Antti kuva 3 Jukka Rapo.jpg

Kapellimestari ja pasunisti Antti Rissanen on kiistatta yksi tärkeimmistä hahmoista suomalaisen big band -musiikin kentällä. Pasuunan soittamisen lisäksi Rissasen toimenkuvaan kuuluu big bandien johtaminen ja niille säveltäminen. Vakituisen kapellimestarin puikkoa hän on heiluttanut vuodesta 2004 lähtien Imatra Big Bandissa, jonka lisäksi hän on ohjannut useita muita arvostettuja suomalaisia big bandejä, kuten Settlement Big Bandia, Stadia Big Bandia, UMOa sekä Espoo Big Bandia. Heinäkuussa 2005 Kotkan jazztapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen Antti Rissanen -pasuunakilpailu, joka edelleen järjestetään kolmen vuoden välein.

Lapsena ja nuorena Rissanen soitti klassista pianoa, baritonitorvea ja pasuunaa. Vuonna 1995 hän pääsi Sibelius-Akatemian jazzosastolle pääaineopiskelijaksi ja valmistui vuonna 2001, ollen ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta jazzpasunistina valmistunut henkilö. Vuonna 2015 Rissanen sai Sibelius-Akatemiasta tohtorinarvon. Rissanen on opiskellut myös Saksassa ja Yhdysvalloissa, New Yorkin The New Schoolin jazzkoulussa.

Saksassa Rissanen sai toisen palkinnon Frankfurtin radion big band -sävellyskilpailussa vuonna 1996. Pari vuotta tämän jälkeen hän voitti jazzpasuunakilpailun, jonka International Trombone Association järjesti Yhdysvalloissa.

Rissanen on toiminut monissa kokoonpanoissa. UMO Jazz Orchestrassa hän esiintyi ensimmäisen kerran 1990-luvun puolessavälissä. Sen kapellimestarina hän debytoi johtamalla oman sävellyskonserttinsa vuonna 1999. Tammikuussa 2007 hänestä tuli UMO Jazz Orchestran ensipasunisti.

Euroviisut Suomi

ti 29.11. Lappeenranta-sali klo 19
Johtaa Antti Rissanen
Solistit Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen
Konsertin kesto noin 2 tuntia, sisältää väliajan
Liput 30 € / 21 €

Ohjelma:

Eurovision Theme
Valoa Ikkunassa (Laila Kinnunen, 1961)
Tipitii (Marion Rung, 1962)
Tom tom tom (Marion Rung, 1973)
Pump Pump (Fredi, 1976)
Lapponia (Monica Aspelund, 1977)
Katson sineen taivaan (Katri Helena, 1979)
Huilumies (Vesa-Matti Loiri, 1980
Reggae ok (Riki Sorsa, 1981)
Nuku pommiin (Kojo,1982)
Hengaillaan (Kirka, 1984)
Eläköön elämä (Sonja Lumme, 1985)
Päivä kahden ihmisen (Kari Kuivalainen, 1986)
Sata Salamaa (Virve Rosti, 1987)                                                        
Bye bye baby (CatCat, 1994)                                                                      
It takes to to tango (Jari Sillanpää, 2004)
Hard Rock Hallelujah (Lordi, 2006)  
Addicted to you (Laura, 2007)
Missä miehet ratsastaa (Teräsbetoni, 2008)                                                                        
Marry Me (Krista Siegfrieds, 2013)
Dark Side (Blind Channel, 2021)

sovitukset: Antti Rissanen

Lisätietoja:

Milko Vesalainen, intendentti, Lappeenrannan kaupunginorkesteri
puh. 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi