Vuosien tauon jälkeen alueen suurin nuorten tapahtuma Kaamospuhallus tulee takaisin. Tapahtuma järjestetään syyslomaviikkoa edeltävänä perjantaina 20.10. klo 18–22. Aiemmista vuosista poiketen, tapahtuma valtaa tällä kertaa nuorisotila Krissen, Lappeenrannan kaupunginteatterin, Lappeenrannan pääkirjaston sekä kauppakeskus IsoKristiinan ja kauppakeskus Gallerian. Galleriassa ohjelmaa on klo 18–20 välisen ajan.
Päihteettömässä ja maksuttomassa tapahtuman järjestää Lappeenrannan nuorisotoimi yhdessä useiden kumppaneiden kanssa. Luvassa on valtavasti monipuolista tekemistä, kuten työpajoja, Glitternistien piste, musiikkia ja teatteria.
– Etenkin yritykset ja yhdistykset mahtuvat vielä mukaan ständeille tai Gallerian open stagelle esittelemään toimintaansa nuorille, kannustaa yhteisöllisen nuorisotyön päällikkö Jenna Ahlberg.
Kaamospuhalluksessa on perinteisesti ollut mukana iso joukko vapaaehtoisia mahdollistamassa nuorille mukavan päihteettömän perjantai-illan. Kaamospuhallukseen haetaan nyt vapaaehtoisia 18-vuotta täyttäneitä valvojia. Vapaaehtoisten tehtäviin kuuluvat avustaminen erilaisissa järjestely- sekä valvontatöissä kauppakeskuksissa ja toimintapisteillä. Vapaaehtoiset saavat muistoksi kaamospuhalluspaidan sekä evästä tapahtuman aikana.
Mukaan voi ilmoittautua tästä linkistä.
Vapaaehtoiseksi ilmoittautuneille järjestetään erillinen infotilaisuus, josta tiedotetaan lähempänä tapahtuman ajankohtaa.
Lisätiedot tapahtumasta:
Jenna Ahlberg
jenna.ahlberg@lappeenranta.fi
0400 796 035
Lisätiedot ja ilmoittautumiset open stagelle:
sanni.knuutinen@lappeenranta.fi
Lisätiedot vapaaehtoistyöstä:
Riitta Korhonen 040 591 7784
Tuija Pasanen 0400 154 597
Miro Korhonen 040 162 6320
Sähköposti: etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi