Lappeenrannan
kaupunginorkesterin intendentti Milko
Vesalainen kertoo, että orkesterin syksyssä on tarjolla joukko
erilaisia konserttikokemuksia.
– Musiikki on
salattu voima, joka sanoitta yhdistää ihmisiä toisiinsa luoden
yhteenkuuluvuuden tunnetta. Elävässä konsertissa voit kokea tuon ainutlaatuisen
voiman, joka syntyy yleisön ja orkesterin välille. Kumpikin tarvitsee toistaan,
sillä kokemus syntyy yhteisöllisyydestä ollen silti jokaisella meistä erilaisen
voimaannuttava, kuuluvat Vesalaisen kauden avaussanat.
Meditaatiokonsertti
johdattaa syksyyn Raatihuoneella
Kaupunginorkesterin
syyskauteen laskeudutaan perinteisesti Meditaatiokonsertilla.
Meditaatio-konsertti järjestetään 30.8. Lappeenrannan Raatihuoneella ja
toistamiseen 31.8. Lappeenranta-salissa osana kaupungin Avoimien ovien päivän
ohjelmaa, jolloin konserttiin on vapaa pääsy. Toivotamme kaikki siis tervetulleiksi
tutustumaan orkesteriimme ja Lappeenrannan historialliseen Raatihuoneeseen.
Syyskuussa
lavalla pianotaiteilijoita ja Diandra
Sinfoniakonsertit
starttaa to 7.9. Kanjoneista tähtiin, joka tuo lavalle pianisti Kirill
Kozlovskin Philipp Glassin After Lewis and Clark -pianokonserton siivillä ja
puikkoihin Erkki Lasonpalon. Konsertti on myös kauden ensimmäinen
kausikorttikonsertti.
Pianosolisteilla
ja Erkki Lasonpalon johdolla jatketaan to 21.9., kun orkesterimme konsertoi
yhdessä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa Saimaa Sinfoniettana, solistinaan
pianisti József Balog. Konsertti kantaa nimeä Reiniläisittäin, siellä kuultavan
Robert Schumannin kolmannen sinfonian “Reiniläinen” mukaan.
Tähtiloistoa
on luvassa vielä syyskuun lopussa, kun rakastettu laulaja Diandra saapuu
tulkitsemaan suosikkilaulajiensa biisejä Diivabiisejä-konserttiin ke 27.9.
Paikallisia
solisteja kuullaan lokakuussa
Lokakuussa
solisteina kuullaan kaupunginorkesterin omia muusikoita. Huilistit Tiina
Heinonen ja Marianna Järvinen tulkitsevat Johann Quanztin Kaksoiskonserton
huiluille, viulisti Matti Koposen liidaamassa Ystävyydellä-konsertissa to 4.10.
Lappeen Marian kirkossa. Lokakuun illat -konsertissa to 12.10. Bachia soittavat
puolestaan oboisti Santeri Kaksonen ja viulusti Annika Sinisalo.
To 19.10.
Erilaisia polkuja -konsertin johtaa Lappeenrannan oma kasvatti, Janne
Valkeajoki, joka toimii konsertissa myös solistina Benrhard Moliquen teoksessa
Konsertto nro 1 g-molli harmonikalle, jousille ja lyömäsoittajalle. Konsertissa
tehdään yhteistyötä myös Lappeenrannan musiikkiopiston kanssa.
Suomalaisia
taitureita ja klassikoita marraskuussa
Maineikas
kapellimestari Atso Almila saapuu johtamaan Lappeenrannan kaupunginorkesteria
to 2.11. Viulisti Antti Tikkasen tähdittämässä konsertissa kuullaan nimensä
mukaisesti Marzi Nymanin värikäs viulukonsertto.
Historiallisia
polkuja kuljetaan ke 15.11. konsertissa, jonka ohjelma on koottu Viipurin
Musiikin Ystäväin Orkesterin (1918–39) salonkikonserttien suosituista
teoksista. Lasonpalon johtamassa konsertissa solistina laulaa sopraano Iida
Antola.
Loppuvuosi
vie videopelien maailmaan ja teatterin näyttämölle
Matkaamme
jälleen videopelimusiikin maailmaan ke 29.11. Yleisön toiveuusintana
toteutettavan Pikselitaidetta-konsertin saapuu johtamaan Elisar Riddelin.
Ohjelmassa on tunnettuja videopelisävelisä sovitettuna sinfoniaorkesterille,
kuten Final Fantasy, Angry Birds, Fortnite ja Megaman.
Joulua
juhlitaan peräti kahden konsertin verran. Saimaa Sinfoniettan joulukonsertin to
14.12. solisteina kuullaan sopraano Mari Paloa ja baritoni Aarne Pelkosta,
jotka tulkitsevat kauneimpia perinteisiä joululauluja.
Kausi
huipentuu Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja -teatterin yhteiskonserttiin
teatterin Suurella näyttämöllä ke 20.12. Tule joulu kultainen – joululaulajaiset
kaupunginteatterilla tuo orkesterimme solisteiksi kaupunginteatterin
näyttelijöitä.
Tervetuloa
mukaan energisen uusiutuvan luonnonvaran, orkesterimusiikin, äärelle!
Kausikortit ovat myynnissä asiakaspalvelukeskus Winkissä ja liput syksyn konsertteihin
ovat myynnissä nyt täällä.
Lisätiedot:
Milko Vesalainen, intendentti, Lappeenrannan
kaupunginorkesteri
puh. 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi