Perinteinen
Sataman valot -tapahtuma järjestettiin Lappeenrannan satamatorilla elokuun
viimeisenä lauantaina 26.8. klo 16–23. Upea sää ja monipuolinen ohjelma keräsi
järjestäjän mukaan tuhansia kävijöitä illan aikana. Tapahtuman lavoilla pääsi
nauttimaan mm. monipuolisista musiikki- ja tanssinumeroista ja pimentyvässä
illassa Kasinon puiston upeasta juhlavalaistuksesta sekä veneiden
valoparaatista.
Sataman valot
on ennen kaikkea lappeenrantalaisten oma tapahtuma ja kohtaamispaikka.
Tapahtuman järjestää Taidekoulu Estradi yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin
kanssa, mutta sen toteutuksessa on mukana kymmeniä paikallisia yhteisöjä,
järjestöjä sekä kulttuuri- ja taidealan toimijoita ja taiteilijoita.
Taidekoulu
Estradin tuottaja Leena
Talasmo on tyytyväinen tapahtuman onnistumiseen ja
runsaslukuiseen yleisöön. Tapahtumaa vuodesta 2010 alkaen tuottanut Talasmo on
kiitollinen, että lappeenrantalaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen.
– Sataman
valot on meidän yhteinen tapahtumamme, johon jokainen on tervetullut ja osa
sitä. Eri tavalla kuin joku muu festivaali, johon tulee esiintyjät muualta,
meillä lämminhenkisyys, riemu ja taiteenpalo näkyy kaikissa esiintyjissä.
Viimeistä
kertaa tapahtumaa tuottamassa ollut Talasmo oli erityisen tyytyväinen tänä
vuonna tapahtuman osallistaviin pajoihin ja tapahtuman intiimiin, hyvään
tunnelmaan.
– Tapahtuma
oli tänä vuonna mahtipontinen ja lopputulos palkitseva, mutta erityisellä ilolla
seurasin osallistavia pajoja, joissa oli hieno tekemisen meininki ja eri
kulttuurit kohtasivat.
Tapahtumassa
jaettiin perinteinen Vuoden kulttuurivalopalkinto, joka myönnettiin tänä vuonna
Vastarannan teatterille.
Vastarannan teatteri on vuodesta 2015 alkaen toiminut itsenäinen
nuorisoteatteriryhmä, joka toimii Uus Hoi Sien suojissa.
– Sataman
valot haluaa aina palkita ja poimia piilosta sellaisia kulttuurintekijöitä,
jotka eivät näy julkisesti niin laajasti, mutta silti tekevät paljon hyvää
kulttuurin eteen ja ovat aktiivisia taiteen tekijöitä, Talasmo perustelee.
Lappeenrannan
kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahmanin mukaan on
ollut ilo seurata, miten Sataman valot on paikallisten toimijoiden yhteistyöllä
noussut kokoaan suuremmaksi tapahtumaksi.
– Sataman
valot on erinomainen esimerkki tapahtumasta, joka on täynnä sekä
lappeenrantalaistunnelmaa, mutta myös maailmanluokan meininkiä upeissa Saimaan
maisemissa. Tällaiset tapahtumat tuovat myös vierailijoita kaupunkiin.
– Kaupungin
strategisten tavoitteiden mukaisesti tuotamme satoja osallistujia liikuttavia
tapahtumaviikonloppuja. Sataman valot edustavat tapahtumaa, jollaisia haluamme
lisää. Kaupunki tarvitsee tapahtumakumppaneiden lisäksi erilaisia toimivia
tiloja voidakseen järjestää tapahtumia ympärivuotisesti, Rahman jatkaa.
Sataman valot
-tapahtumassa sytytetyt yhteisöllisen valotaideteoksen valaisimet sekä
kuvataidekoulun UV-taideteokset ovat nähtävillä syyskuun loppuun saakka Kasinon
puistossa. Seuraava tapahtuma Lappeenrannan satamassa on Muikku ja pottu
-markkinat 9.–10. Syyskuun tapahtumaputken satamassa päättää koko perheen
maksuton Sataman iltatulet -tapahtuma, joka järjestetään lauantaina 23.9. klo
18.
Vuoden 2024
Sataman valot -tapahtuma järjestetään perinteisesti elokuun viimeisenä
lauantaina.
Katso
kuvakooste tapahtumasta!
Lisätiedot:
Leena Talasmo,
Taidekoulu Estradi
Puh. 044 503 1259, leena.talasmo@taidekouluestradi.fi
Karri Heino,
tapahtumatuottaja, Lappeenrannan kaupunki
Puh. 040 637 1779, karri.heino@lappeenranta.fi
Mirka Rahman,
matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja
Puh. 040 849 9161, mirka.rahman@lappeenranta.fi