Etusivu/Meillä tapahtuu/Ajankohtaista/Lappeenrannan Balettigaala 2020 siirtyy ensi vuoteen
30.6.2020

Lappeenrannan Balettigaala 2020 siirtyy ensi vuoteen

Vuoden 2020 Lappeenrannan Balettigaala siirtyy järjestettäväksi ensi vuoteen. Balettigaala nähdään seuraavan kerran Lappeenrannassa 27.-28.8.2021.

Balettigaalan taiteellisen johtajan Juhani Teräsvuoren mukaan gaalan hallitus teki 28.6. vaikean, mutta ainoan oikean päätöksen.

- Syksyn tilanne on koronasta johtuen edelleen epävarma yleisötilaisuuksien suhteen ja turvamääräykset rajoittavat tapahtumien järjestämistä vielä elokuun lopussa. Päätöksellämme kannamme vastuuta erityisesti sekä yleisön että taiteilijoiden turvallisuudesta.

- Olemme todella pahoillamme, ettei tämän vuoden Balettigaala tässä vaikeassa tilanteessa toteudu. Toivoimme viimeiseen asti, että voisimme tarjota tanssinystäville jälleen kerran ainutlaatuisen elämyksen ja olla näin luomassa pohjaa kulttuurisyksyn tanssitarjontaan pitkän hiljaiselon jälkeen.

Teräsvuori ja koko Lappeenrannan Balettigaala toivottavat katsojat kuitenkin tervetulleiksi ensi vuoden Balettigaalaan.

- Vuoden 2021 Balettigaala tulee taatusti edellisten vuosien tapaan tarjoamaan inspiroivia elämyksiä.

Tälle vuodelle hankitut ja varatut liput ovat voimassa myös vuoden 2021 Balettigaalan vastaaviin näytöksiin. Lipun hinta voidaan myös palauttaa ilman palvelupalkkiota asiakkaan tilille. Tätä varten asiakkaan tulee olla asiasta yhteydessä asiakaspalvelukeskus Winkkiin ja ilmoittaa tässä yhteydessä myös tilinumeronsa IBAN-muodossa sekä tilin omistajan nimen.

Lisätietoja:

Lappeenrannan Balettigaala, taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori
puh. 0400 417 795

Toiminnanjohtaja Irma Salomaa-Teräsvuori, puh. 050 594 1859

lappeenrannanbalettigaala@gmail.com

https://lappeenrannanbalettigaala.com/

Lappeenrannan kaupunki:

Viestintäjohtaja, II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776
alina.kujansivu@lappeenranta.fi

Lipunmyyntiin liittyvät asiat:

Asiakaspalvelukeskus Winkki
Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta (kaupungintalo, 1. kerros)
Puh 05 616 2220, winkki@lappeenranta.fi

Winkki avoinna ma-pe klo 9-15
3.8. alkaen klo 8.30-16.30