Etusivu/Järjestä tapahtuma/Suunnittelu/Viestintä ja markkinointi

Viestintä ja markkinointi

Tapahtuman viestinnän ja markkinoinnin ytimessä on tapahtuman kohderyhmä(t). Viestintää ja markkinointia on hyvä kohdentaa sopiville kohderyhmille, mutta myös yhteistyökumppaneille. On tärkeää viestiä omasta tapahtumasta myös tietysti viranomaisille ja erityisesti medialle, jotta tapahtumaa olisi mahdollista tuoda esille eri kanavissa ja tahojen kautta.

Tapahtuman viestintää ja markkinointia kannattaa toteuttaa suunnitellusti. Aloitus tapahtuu hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja toimet jatkuvat aina jälkimarkkinointiin asti.

Suunnittelussa kannattaa huomioida ainakin kohderyhmät, tarvittavat toimenpiteet ja niiden aikataulu, viestintä- ja markkinointikanavat sekä vastuut. Viestintä- ja markkinointitoimet kannattaa muistaa ottaa huomioon myös tapahtuman koko budjetissa.

Sosiaalinen media on hyvä ja perustoiminnoiltaan maksuton väylä viestiä ja markkinoida omasta tapahtumasta ja saada sille näkyvyyttä.

Muita kanavia ja keinoja ovat esimerkiksi tapahtumasta kertovat tiedotteet, mainokset mediassa, ulkomainonta sekä erilaiset tempaukset.

Näkyvyyden lisäksi tärkeää on tapahtumaan liittyvän tiedon jakaminen ja tuottaminen. Tapahtumalle on hyvä luoda oma verkkosivusto tai esimerkiksi Facebook-tapahtuma, jossa kerrotaan kävijöiden näkökulmasta kaikki tarpeellinen osallistumiseen liittyvä tieto. Näin voidaan edistää tapahtumakokemusta jo etukäteen sekä madaltaa kynnystä osallistua.

Muista lisätä tapahtumasi Etelä-Karjalan tapahtumakalenteriin ja menoinfo.fi-kalenteriin ja ilmoittaa siitä myös tapahtumapalveluihin!



Näkyvyyttä kaupungin kanavissa

Kaupunki auttaa tarvittaessa näkyvyyden saavuttamisessa omien kanaviensa, kuten matkailuneuvonnan infonäyttöjen ja kaupungin sosiaalisen median kanavien, avulla. Ota oman tapahtumasi näkyvyyden osalta yhteyttä tapahtumapalveluihin.

Tapahtumakumppanuuden kautta on mahdollisuus saada lisää viestintä- ja markkinointiapua.

Tarvitsetko apua tai neuvoa?

Ole yhteydessä tapahtumapalveluihin. Yhteystiedot näet klikkaamalla tästä!