Etusivu/Järjestä tapahtuma/Suunnittelu/Yhteistyökumppanit ja sponsorointi

Yhteistyökumppanit ja sponsorointi

Yhteistyökumppanit ja sponsorit ovat nykyään varsinkin suurissa tapahtumissa tärkeässä roolissa budjetin kannalta.

Yhteistyökuvion kautta voi rahallisen tuen lisäksi saada tapahtumaan esimerkiksi välineitä, materiaaleja, talkooväkeä tai osallistujia/yleisöä. Tapahtuma taas voi tarjota vastapalveluksena näkyvyyttä itse tapahtumapaikalla, tapahtuman verkkosivustolla ja sosiaalisen median kanavissa.

Ideaalitilanteessa yhteistyötahot ovat toiminnaltaan ja imagoltaan sopivia tapahtuman henkeen.

Hyvinä ulkopuolisina rahoituslähteinä voidaan pitää myös erilaisia avustustoimintaa harjoittavia rahastoja, säätiöitä ja muita tahoja. Avustuksien haku tulee yleensä tehdä tietyn aikaikkunan aikana, joten avustukset tulee hakea ajoissa ja avustusten hakuajat huomioida tapahtuman suunnittelussa.
 
Kaupunki tukee tapahtumia tapahtumakumppanuusmallin kautta. Tutustu tapahtumakumppanuusmalliimme klikkaamalla tästä tai ota yhteyttä meihin, yhteystiedot näet klikkaamalla tästä!!